quotes
» takaisin
En usko Unelmien Sielunmessun (2000) olevan sopiva lapsille, mutta luulen, että jos menisit kotiin ja katsoisit videopelejä, joita lapsesi pelaa, olisit paljon järkyttyneempi.
Minulla oli tapana murtautua toisten ihmisten taloihin ja istua heidän huoneissaan. Minusta oli mukaava olla jonkun tyhjässä talossa.
Minä puran tietokoneita osiin ja kasaan ne uudestaan. Minulla on supertietokone, jonka rakensin vuosien varrella eri tietokoneista.
Kaikki ne reportit siitä että nukun kaapissani. En tiedä mistä ihmiset saavat niitä. Ihmiset haluavat pakkomielteisesti tietää mitä teet kotona.
En ikinä ollut kiinnostunut teini-elokuva ("Teen Beat") rooleista. Minä vain halusin työskennellä.
Teinit aina esitetään yksiulotteisina. Heidät stereotypioidaan. Kun minä oli koulussa, huolehdin suuremmista asioista kuin treffeistä tai joukkueeseen pääsystä.
Olen aina pitänyt Saturnuksesta. Mutta minulla on myös sympatiaa Plutoa kohtaan, koska kuulin että Pluto oli alennettu planeetasta ja minusta sen pitäisi pysyä planeettana. Kun on annettu jollekin planetaarinen status, on aika ilkeää viedä se pois.
Hienoin työni oli, kun olin 12 vuotta ja työskentelin tiskaajana Three Pigs Bar-B-Quessa, palkkana 2,50 dollaria tunnissa. Kaikki surkeat rakit ja huumeidenkäyttäjät työskentelivät siellä, joten se oli paikka jossa halusin olla.
Vuosia sitten kiersi huhu että olin kuollut, kun olin työskentelemässä Irlannissa. Kun tulin takaisin, ihmiset, jotka näyttivät menneen tolaltaan, tulivat luokseni ja sanoivat: "Luulimme että sinä olit kuollut!"
Elämäni ei ole sellaista että roikkuisin kauppakeskuksissa tai menisin julkkisten golf-turnauksiin. Olen niin omassa pienessä maailmassani. Minulla on koirani, musiikkini, veljeni ja muutama ystävä.
Tiedät että olet kuuluisa, kun alkaa kulkea huhuja, että olisit homo.
Kaikissa rooleissani on oma ainutlaatunen pakkaus haasteita ja minä nautin siitä luonnonvastaisella (perversillä), masokistisella tavalla. Minä kuitenkin aina olen kuolemassa! Ehkä minulla on jonkinlainen fetissi.
En ikinä ajattele olevani "kaappi näyttelijä", joka haluaa tehdä musiikkia tai "kaappi muusikko", joka haluaa näytellä. Olen todella ylpeä molemmista enkä aseta toista toisen yläpuolelle. Olen hyvin kiitollinen ja innostunut molemmista mahdollisuuksista. On todella ainutlaatuinen mahdollisuus, että voi tehdä molempia.