DOMINIC / ROMAANI / takaisin / etusivulle


Dominic Monaghan syntyi Berliinissä, Saksassa joulukuun 8. vuonna 1976. Hän oli nuorempi kahdesta veljeksestä. Hänen opettaja isänsä ja sairaanhoitaja äitinsä puhuivat englantia kotona ja kun Dominic oli 12-vuotias, perhe muutti takaisin kotimaahansa Manchesteriin. Kasvaessaan, Dominic työskenteli useissa oudoissa työpaikoissa; postin lajittelijana, varasto poikana, kokkina. Mutta hän on aina halunnut olla näyttelijä. Hän kirjottautui Aquinasin yliopistoon (Aquinas College), jossa hän opiskeli englannin kirjallisuutta, draamaa ja maantietoa. Toisena vuotenaan, Dominic oli jo kiinteästi mukana koulun näytelmissä. Pian Monaghan alkoi näytellä koulun ulkopuolella ja liittyi Manchesterin nuoriso teatteriin (Manchester Youth Teather). Hänen työnsä näyttelijäseurueessa kiinnitti lahjakkaan agentin huomion. Hän lähetti Dominicin avoimeen castingiin, televisiosarja Hetty Wainthrop Investigatesiin. Monaghan, silloin vasta 18-vuotias, teki televisio debyyttinsä.
Seuraavina vuosina Dominic teki hänen elokuva debyyttinsä venäläisenä merimiehenä elokuvassa Hostile Waters. Lähiaikoina hän sai muitakin töitä tv:stä ja elokuvista
Monaghan oli näyttelemässä näytelmässä Lontoossa, kun casting ohjaajat (tai jotai sinne päin) löysivät hänet Taru sormusten herraan. Lapsena hän luki kaikki kolme osaa J.R.R. Tolkienin trilogiasta; ne olivat hänen isänsä lempikirjoja. Muodollisen koe-esiintymisen jälkeen, Monaghan jätti Englannin kuvatakseen minisarjaa (Monsignor Renard) Ranskassa. Kun oli kuusi kuukautta kuvauksiin, Monaghanin agentti varoitti häntä; hänen pitäisi olla valmis lähtemään välittömästi Los Angelesiin tai Uuteen Seelantiin tapaamaan Peter Jacksonia, Taru sormusten herrasta -elokuvan ohjaajaa. Dominic pakkasi, mutta tapaamista ei koskaan tapahtunut; Parin päivän kuluttua hänelle soitetiin ja tarjottiin hobitti Meriadoc "Merry" Brandybuckin roolia, yksi päähenkilö kaikissa kolmessa elokuvassa. Kaikki elokuvat kuvattiin Uudessa Seelannissa ja piti Dominicin varattuna melkein kaksi vuotta. Heidän jokavuotiset julkaisut saivat Dominicin julkisuuteen jonka myötä hän sai paljon työtarjouksia. Merkittävin näistä luultavasti on hänen roolinsa hittisarja Lostissa, jossa hän näyttelee ex-muusikko ja huumenarkkari Charlie Pacea. Sarjan myötä hän myös löysi rakkauden, Evangeline Lillyn (Lostin Kate Austen). Parin on huhuttu suunnittelevan häitä. Häitä on suunniteltu ensi kesäksi.